Etsimässä tai tarjoamassa uutta kotia dalmatiankoiralle ?

Tällä sivulla julkaistaan ilmoituksia aikuisista uutta kotia etsivistä dalmatiankoirista ja yhdistyksen jäsenkasvattajien sijoituskoteja hakevista pennuista.

Uutta kotia hakevat aikuiset:
Kun koirasta luopuminen tulee ajankohtaiseksi, on ensimmäisenä syytä kääntyä koiran kasvattajan puoleen. Kahdestakin syystä; ensinnäkin kasvattajat haluavat tietää, että miten koira voi, ja onko heillä mahdollisuus antaa neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi. Toiseksi, heillä saattaa olla tiedossa sille uusi koti. Aina ei kuitenkaan tällainen ole mahdollista ja sen vuoksi on Dalmatiankoirat ry avannut sivuillensa tämän sivun.

Palvelu on suunniteltu niille, jotka joutuvat luopumaan aikuisesta rekisteröidystä dalmatiankoirastaan sekä niille, jotka ovat valmiit tarjoamaan uuden kodin aikuiselle dalmatiankoiralle. Tällä sivulla aikuisiksi koiriksi luokitellaan yli 6 kk ikäiset koirat. Sitä nuoremmat harvemmin etsivät uutta kotia ja jos näin käy, on pentu yleensä palautettu kasvattajalle.

Tälle sivulle voivat myös kasvattajat laittaa omia, aikuisia kasvattejaan, jotka syystä tai toisesta ovat palautuneet takaisin kasvattajalle.

Vilpitön toiveemme on, että tämä lista helpottaisi aikuisten koirien uudelleensijoittamista. Uskomme, että jokaisella, joka joutuu luopumaan koirastaan, on siihen erittäin hyvä syy. Mikä se syy ikinä onkaan, on jokaisen henkilökohtainen asia. Toivomme siis hienotunteisuutta myös niiltä kasvattajilta, jotka huomaavat oman kasvattinsa tällä listalla.

Sijoituskotia hakevat pennut:
(Tekstiosuus päivityksen alla). Lisätietoja sijoituksesta saa toistaiseksi ilmoituksien jättäjiltä.

Lähetä ilmoituksesi sähköpostilla jalostus.findal@gmail.com. llmoitukset ovat vapaamuotoisia, mutta paksunnetut kohdat ovat pakollisia:

Etsitään vai Tarjotaan uutta kotia?
Koiran ikä
Sukupuoli
Yhteystiedot (nimi, puh.nro, E-mail)
mahdolliset rajoitukset (esim. sopiiko lapsiperheeseen tai muiden koirien tai muiden eläinten seuraksi)
lisätietoja koirasta (esim. luonne, onko koira kastroitu/sterilisoitu, koulutustaso, onko rekisteröity, erikoisruokavalio jne.)

VANHENTUNEET ilmoitukset poistetaan kun lähetät tiedot poistettavasta viestistä osoitteeseen: jalostus.findal@gmail.com
Yli 2 kk vanhat viestit poistetaan sivulta automaattisesti

Nimettömiä ilmoituksia ei julkaista. Jos kuitenkin jostain syystä haluat ilmoittaa anonyyminä niin mainitse asiasta sähköpostiviestissäsi (näissä tapauksissa ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti ja omistajan yhteystiedot saa vain yhteyshenkilöltä).

HUOM! Pentua etsivät, olkaa yhteydessä kasvattajiin suoraan. Tämä sivusto on ainoastaan luovutusiän ylittäneiden dalmatiankoirien uutta kotia etsiville tai kotia tarjoaville ilmoituksille.


Julkaistu 27.5.2025

Kotia etsii 7/20 syntynyt uros. Kastroitu 3/24. Vaatii jämäkän kouluttajan, yrittää pomottaa. Vetää hihnassa tyypilliseen tapaan, herkkujen kanssa muiden koirien ohitukset onnistuu hyvin, muutoin ei ilman hyppimistä. Tottunut lapsiin, kissoihin ja narttukoiraan nykyisessä kodissa, mutta suositellaan mieluiten kotiin, jossa saa varmuudella tarpeeksi huomiota (paljon). Tyypilliseen tapaan vallatonta on välillä meno, joten ihan pienten lasten kanssa haaste (meillä useampi), vaikka osaa kyllä myös rauhoittua sisällä. Haluaa osallistua ihan kaikkeen, mutta inhoaa autossa matkustamista. Sisäsiisti, aina ollut yksin ollessaan nätisti (tuhoja tehnyt vain huomionhakuisesti nokan edessä). Lievää atopiaa, pahenee selvästi pakkasella, mutta vaatetuksella ja ruokavaliolla pysynyt kurissa talvellakin. Todellinen kainalokana ja sylivauva. Laita viestiä, niin kerron lisää. Pohjois-Suomi. 

helikristiina88@gmail.com 


Julkaistu 19.8.2025

Tarjotaan uutta kotia 

Tarjotaan uutta kotia mielellään nartulle, mutta uroskin käy. Iällä ei väliä eikä eroahdistus ole este, ainoat vaatimukset ovat että ei ole osoittanut koskaan agressiivisuutta lapsia kohtaan, ei vaikeita allergioita ja vieraiden koirien ohitus pitäisi sujua edes jotenkin kunnialla. Meillä on neljävuotias tyttö joka on elänyt koirien kanssa koko elämänsä ja osaa tarvittaessa jättää koiran omaan rauhaansa.

Omaa pihaa löytyy ja koira kulkee kaikessa mukana, myös hevostallilla viikottain. Omia dalmatialaisia ollut jo vuodesta -99 alkaen ja useampi kodinvaihtaja, joten tuttua on mahdolliset ongelmat joita voi eteen tulla :) Myös sijoituskoiraa voisimme harkita, asumme Vaasassa.

Essi Mantere

eskianma@gmail.com


Julkaistu 24.8.2025

Etsitään kotia pian vuoden täyttävälle pojalle, syntynyt 20/10/2024. Soveltuu hyvin lapsiperheeseen, tulee toimeen kaikkien eläimien ja ihmisten kanssa, tottelee hyvin ja soveltuu hyvin sekä kotikoiraksi että näyttely/harrastus koiraksi.  Kerron mielelläni lisää!

Mette.teravainen@icloud.com