<

VUODEN NUORI TULOKAS

Kilpailuun voivat osallistua nuoret dalmatiankoirat, joiden omistaja asuu Suomessa ja on Dalmatiankoirat ry:n jäsen. Lisäksi koiran tulee sijoittua kilpailuvuonna Vuoden Dalmatiankoira-kilpailussa vähintään sijalle 20, jotta koiran saavuttamat tulokset voidaan huomioida Vuoden Nuori Tulokas -kilpailussa.

Kultakin koiralta huomioidaan enintään kuusi korkeinta pistemäärää antavaa näyttelytulosta, jotka koira on saavuttanut kilpailemalla alle 2-vuotiaana juniori-, nuorten tai avoimessa luokassa. Pistelaskukaava on sama kuin Vuoden Dalmatiankoirakilpailussa. Pisteet lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen open showsta. Ryhmänäyttelyiden BIS-sijoituksia ei lasketa. Palveluskoirien erikoisnäyttelyn ROP-koiran BIS-sijoitus rinnastetaan ryhmänäyttelyn RYP-sijoitukseen, muilta osin pisteet lasketaan kuten ryhmänäyttelyssä.Kilpailussa valitaan vain voittaja ja sama koira voi voittaa kilpailun vain kerran.