TERVEYS

Terveyskartoitus

Pentueraportti

Dalmatiankoirien terveys on yleensä hyvä. Sopusuhtaisen ja liioittelemattoman rakenteensa vuoksi niillä on harvoin rakenteellisia sairauksia. Rodun ongelmia ovat perinnöllinen kuurous, uraattikiteet ja taipumus atopiaan ja allergioihin. Myös lonkkavian lievät asteet ovat yleistyneet. Dalmatiankoira on tavallisesti pitkäikäinen.

Alla linkkejä Suomen Kennelliiton Koiranetissä julkaistaviin terveystutkimustuloksiin (lähinnä lonkka- ja kyynärnivelten kuvaustuloksia, myös joitakin yksittäisiä silmäpeilaustuloksia) ja kuulotutkimustuloksiin sekä ARDS:aan liittyviä linkkejä.

Koiranetissä dalmatialaisilla näkyy lonkkakuvaustuloksen yhteydessä myös ns. BLUP-indeksi. Lonkka- ja kyynärnivelille (dalmiksilla ei lasketa indeksiä kyynärnivelille) laskettava BLUP-indeksi on arvio koiran jalostusarvosta kyseisessä ominaisuudessa, ja siihen vaikuttavat koiran kaikki aineistosta löytyvät sukulaistulokset. Jotta koira saisi indeksin, sen täytyy olla jonkun kuvatun koiran sukupuussa takanapäin, tai sillä itsellään täytyy olla kuvaustulos sekä ainakin jompikumpi vanhemmista tiedossa.

Kunkin rodun indeksien keskiarvo on aina 100. Rotuun nähden jalostusarvoltaan keskitasoinen koira saa siis indeksin 100. Alle sadan koira on huonompi ja yli sadan koira parempi kuin aineistossa olevat rodun yksilöt keskimäärin. Mitä suurempi indeksi, sitä parempi koiran geneettinen taso on. Dalmatiankoirilla lonkkadysplasian periytymisaste on 0,34 (keskivirhe 0,05). Lonkkatulosten keskiarvo on 1,8 (1=A, 2=B eli keskiarvo on lähempänä B:tä kuin A:ta). Koirista 12%:lla indeksi on alle 90 ja 14%:lla yli 110.

Lonkkaindeksit päivitetään Koiranettiin muutaman kerran vuodessa, eli koiran käytyä lonkkakuvauksessa voi kestää muutaman kuukauden ennenkuin koiralla näkyy myös indeksi.

Dalmatiankoirien lonkka- ja kyynärtulokset löydät Koiranetistä täältä.

Vinkki: Jos haluat katsoa vanhempia tuloksia, vaihda osoitteen perässä oleva vuosiluku, esim. http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTerveys.aspx?R=153&A=2002

KUULOTUTKIMUSTULOKSIA (pdf-tiedostoja)

2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002

MUUTA TERVEYTEEN LIITTYVÄÄ

ARDS tilanne 2002
ARDS periytymiskaavio
ARDS in English